Julkaisuja

HARJOITTELUOHJAUKSEN KÄSIKIRJA Kieli: suomi   Painosvuosi: 2011   Sidosasu: pehmeäkantinen   Tekijät: Rikosseuraamusalan koulutuskeskus   25.00 € Vartijoiden koulutus muuttui lyhyistä vartijakursseista tutkintokoulutukseksi vuonna 1986. Koulutukseen oli siitä lähtien mahdollista hakeutua myös suoraan siviilistä vailla aiempaa kokemusta vankeinhoidosta. Ennen uudistusta koulutukseen olivat päässeet vain sellaiset hakijat, jotka jo työskentelivät vankilassa sijaisvartijoina. Uutta ja vanhaa koulutusta yhdisti kuitenkin se, että molemmat antoivat muodollisen pätevyyden vartijan virkaan. Uuden tutkintokoulutuksen pituus oli aluksi 16 kuukautta, ja opinto-ohjelmaan sisältyi teoreettisten lähijaksojen lisäksi laitosharjoittelujaksoja. Laitosharjoittelujaksoa varten vankiloihin nimettiin harjoittelunohjaajat, joiden tehtävänä oli oman toimensa ohella laatia jakson ohjelma ja huolehtia sen toteutumisesta. Tällöin harjoittelunohjaajan tehtäviin nimettiin pääsiassa esimiehiä, silloisia vartio- ja apulaisvartiopäälliköitä, ylivartijoita ja apulaisjohtajia. Tehtävä oli sidoksissa esimiesvirkaan, eikä se perustunut välttämättä vapaaehtoisuuteen. Työharjoittelulaitoksina oli ensin vain osa suljetuista vankiloista eli silloisia keskus- ja lääninvankiloita sekä nuorisovankila. Harjoittelunohjaajien koulutuksessa lähinnä suunniteltiin laitosharjoittelun kehyksiä, joten oppimisen ohjaukseen kiinnitettiin vain vähän huomiota. Perehdyttäjinä toimivat vankilan eri virkamiehet. Ensimmäiset laitosharjoittelujaksot olivat lähinnä perässä kävelyä, sillä kokelaat eivät saaneet osallistua työhön. Lisäksi laitos järjesti kokelaille teoriatunteja samoista aiheista, joita koulutuskeskuksen opettajat olivat teoriajaksolla käsitelleet. Laitoksissa saatettiin todeta, että ”unohtakaa ne koulutuskeskuksessa saadut opit, meiltä saa oikeata tietoa”. Tuolloisen laitosharjoittelujakson pituus oli neljä kuukautta, jonka jälkeen seurasi ensin neljän kuukauden työjakso ja sen jälkeen yhtä pitkä teoriajakso koulutuskeskuksessa. Oli selvää, että perässä kävelemistä kritisoitiin, sillä se ei ollut työssäoppimista. Niinpä oli syytä lähteä pohtimaan, mitä harjoittelujakson tulisi sisältää. Silloinen koulutuskeskuksen koulutussuunnittelija Sini Ahmavaara hyödynsi laajaa verkostoaan ja alkoi etsiä sopivaa koulutusmallia opettajille, harjoittelunohjaajille ja perehdyttäjille. Ensimmäinen perehdyttäjäkoulutuksen nimellä kulkeva koulutus aloitettiin vuonna 1988, kun sen toteuttajaksi palkattiin rakennushallituksessa työskentelevä Juhani Palonen. Koulutus pohjautui kehittävään työntutkimukseen, ja

Takaisin